tiistai 28. helmikuuta 2012

F4 Moottori osa 2

Formula 4 moottorin rakentaminen jatkui viikonloppuna.




Uudet laakerit asennettuna ja apuakseli paikoillaan.




Mahlen mäntä odottaa asennusta.





Kampiakselille ja apuakselille uudet stefat.




Vesi- ja öljypunppu putsattuna ja asennettuna. Ostin uuden vesipumpun, mutta se ei ollut ihan samanlainen kuin vanha. Toistaiseksi vanha saa siis kelvata.
Vauhtipyöran laitoin kanssa kiinni. Kampiakselin hihnapyörä pitäisi vielä vetää momenttiin. Täytyy varmaan tehdä sitä varten joku avain millä kampea pitää kiinni.




Tein imusarjaa varten kanteen sopivan laipan. Aikamoista nakertelua, mutta tuntuisi sopivan ihan hyvin.

Putsasin kanssa kaasuttimia ja samalla vähän ihmettelin niiden toimintaa. Aika monimutkaisen tuntuiset Yamahan kaasareihin verrattuna.
Läppien palautusjouset oli katkenneet molemmista pareista. Viime vuonna olikin ongelmia kaasun palautumisen kanssa.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Vesiliitin


Kävin sorvaamassa pari pikku juttua. Tein kanteen uuden liittimen vesiletkulle.
Baltic moottorin liitin ei sovi ja alkuperäisessä littimessä on ylimääräisiä haaroja.
Täytyy vielä porata reijät kiinnityspulteille.



Sorvasin myös apuakselin uudestä pyörästä vähän pois, jotta vesipumpun pyörä mahtuu siihen päälle.

tiistai 21. helmikuuta 2012

F4 Moottorin rakennus alkaa

Pikkuhiljaa alkaa olla osat uutta Formula 4 moottoria varten kasassa.

Olen purkanut kaikki tarvittavat osat vanhasta Baltic moottorista ja sovitellut niitä uuteen aihioon. Kaikkea pientä kivaa ylläriä on tullut vastaan, mutta ainakin toistaiseksi niistä on päästy yli ja eteenpäin.




Öljypohja irroitettuna ja vähän putsattunakin. Öljypohja toimii myös moottorin kiinnikkeenä monokokkiin eli se on kantava rakenne.

Kiinnitysreijät ainakin näyttäisi sopivan uuteen lohkoon.




Kansi ja venttiilikoppa lohkon päällä. Kansi tietenkin sopii, koska se oli alunperinkin kiinni tässä lohkossa.
Venttiilikoppa kierrätetään Baltic moottorista. Sekin vaikuttaisi sopivan. Moottori yläosa kiinnitetään monokokkiin venttiilikopan päällä olevalla levyllä. Lisäksi lohkon keskellä on kolmas teline kiinnitystä varten.

Kanteen on nyt sovitettu oikeat venttiilit. Kiitos Tammer Dieselille moottorin koneistuksesta.
Kanteen tulee uudet venttiilit, jouset ja tiivisteet. Nokka ja nokkapyörä ovat tietenkin kanssa uusia.



Kytkin putettuna. Kytkimen kello on AP racing, mutta levyt ovat vaihtuneet Alconiin jossain vaiheessa.
Pintaa näyttäisi olevan vielä jäljellä, mutta ainakin levyt menee vaihtoon jos jostain uudet löytyy.





Apuakselin? (Intermediate shaft) siirsin Baltic moottorista uuteen lohkoon. Akselissa on ylimääräinen ratas öljypumpulle. Öljypumpun jalka on kanssa sovitettu uuteen lohkoon.

Kiertokankiin vaihdoin uudet pultit+mutterit. Kaikki laakerit on kanssa uusia.

Toivottavasti ensi viikonloppuna moottori etenee vähän pidemmälle.
Posted by Picasa

tiistai 24. tammikuuta 2012

F4 Lohko maalattu ja piikkirenkaat

F4:n lohko sai vähän punaista maalia pintaan.
Pahimmat ruosteet tuli putsattua pois. Toivotaan, että maali pysyy kiinni.

Seuraavaksi pitäisi alkaa kasailemaan moottoria. Alakertaan pitäisi olla aia hyvin osia jo hyllyssä. Kanteen tarvitsee vielä saada uudet imuventtiilit





Sovitin muutamaa osaa vanhasta Baltic moottorista uuteen lohkoon. Vesipumppu ja moottorin ylempi kiinnike kävi ainakin suoraan.
Öljypumpumpun adapteria varten pitää lohkoon tehdä vähän isompi reikä. Muuten tuntuisi kiinnitysreijät olevan kohdillaan.


 

 Jääkarttiin tuli hankittua nastarenkaat renkaat. Venäläistä laatua!
Hyvin meni vanteille vaikka myyjä pelotteli, että ei kävisi.





keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Uusi vuosi

Vuosi vaihtui, mutta hommat jatkuu entisellään.

Vuodenvaihteessa saatiin irroitettua formulasta vanha moottori. Siitä pitääv vielä irroittaa ainakin öljypohja,"ventiilikoppa" ja pari muutakin osaa jotka siirretään uuteen moottoriin.

Jo irroitetuista osista ainakin imusarja menee uusiksi. Uusi kansi on niin erilainen että imusarjaa ei saa edes kiinni siihen.
Pakosarja näyttäisi sopivan vaikka pakoaukot onkin aika eri kokoisia. Voi olla, että tulee jossain vaiheessa tehtyä uusi pakosarja, mutta se ei ole ihan ensimmäisenä tehtävälistalla.



Jääkarttiin tuli tehtyä pari pikku osaa etupään kiinnitykseen.




Runko on myös nyt maaleissa. Päädyttiin lopulta mattamustaan väriin. Oranssi oli kanssa yksi vaihtoehto, koska sitä on jäänyt edellisistä projekteista jäljelle. Talvisissa olosuhteissa sen ruiskuttaminen ei kuitenkaan oikein onnistunut... mutta ei oikeastaan harmita. Nykyinen väri on parempi kuin hyvä.



Moottoria ja renkaita lukuunotamatta alkaisi kaikki osat olla valmiin lopullista kasausta varten.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Jääkart etupää

Sain tehtyä jääkarttia vähän pidemmälle. Tarkoitus oli saada kaikki hitsaukset tehtyä joulupyhinä, mutta sähkönkatkojen takia meni pari päivää hukkaan.

Rungon puolella alkaa olla aika valmista. Olka-akseleihin pitäisi laittaa vielä jarrusatuloiden kiinnikkeen ja latat raidetankoja varten. Rattiakseliin pitäisi kanssa tehdä jotkut kiinnitykset ohjausta varten.

Etupää hieman poikkeaa normaali kartista. Camber/caster kulmat voi säätää portaattomasti linkkitangoilla. Jännä nähdä miten toi käytännössä pelittää ja kestää.
No ainakin on erilainen.

Toisen etujarrusatulan kiinnikkeen heppasin kiinni. Kävi pieni moka siinä, että satulan kiinnitysruuvit on korvakkeen väärällä puolella ja satulaa ei saa enää pois.  Tyypillistä!

 

tiistai 20. joulukuuta 2011

F4 männät ja venttiilit

Joulupukki toi vähän moottorinosia Formula 4 moottoriin. Uudet Mahlen männät ja venttiilit sekä venttilin ohjurit.
Nyt kun on männät, niin voi viedä lohkon porattavaksi sopivaan kokoon. Kanteen tulee uudet ohjurit ja seetit pitää käydä läpi.

Kantta hioin viikonloppuna sen verran, että uusi nokka-akseli pyörii vapaasti.
 
Pari kuvaa jääkart projektista. Tein uudet penkinraudat. Penkki on niin takana kuin taka-akseli antaa myöden. Ratin ja polttoainetankin tuet jouduin siirämään selvästi taaksepäin. Samoin polkimet on siirretty uuteen paikkaan. Uudet olka-akselin akseliputket on koneistettu. Vielä pari osaa pitäisi tehdä, että saa etupään kasattua. Eteen tulee 25mm navat ja etujarrut.
 

 

 

tiistai 13. joulukuuta 2011

Jääkart

Joulu lähenee, mutta lunta ei näy.

Yksi kilpa-auto lähti niin tilalle piti hankkia toinen.

Kuvassa näkyy tanskalainen Dino merkkinen karting auton runko. Tarkoitus olisi muokata siitä Jääkart auto... siis jos vaikka jossain vaiheessa tulisi jäätä ja lunta.

Ei oikeastaan mitään hajua millainen auto olisi hyvä Jääkart vehkeeksi. Mututuntumalla tehdään jonkinmoinen ja katotaan miten toimii. Niinhän noita Locostejakin tehdään.

 


Aloittelin viikonloppuna rungon muokkausta. Penkin paikkaa siirtyy taaksepäin ja normaalia ylemmäs. Samalla joutui siirtämään polkimet ja jarruhärpäkkeet taaksepäin. Rattiputkikin menee uusiksi ja bensatankinkin jouduin siirtämään, koska jalat ei mahtunut enää polkimille.

Etupää menee kanssa uusiksi. Päätin tehdä uudet olka-akselit itse. Tarkoitus olisi laittaa autoon käsikäyttöiset etujarrut, koska semmoiset on ylimääräisenä.

 
Posted by Picasa


Olka-akselin koneistusta. 40mm akselista tulee hissukseen 25mm.

Pitää vielä hankkia vanteet ja jäälle sopiva pyörät.


Vielä kuva moottorilohkosta. Tämä ei kuitenkaan tule jääkarttiin.

 

tiistai 29. marraskuuta 2011

721

Locost #721 on löytänyt uuden kodin. Onnea ja menestystä uudelle omistajalle!

Alla pari kuvaa ensimmäisestä testistä Ahvenistolla. Puolentoista viikon kuluttua tosta sitten jo ajettiinkin kisaa. Laskin juuri, että autolla on toistaiseksi ajettu 17 kisalähtöä joista muistaakseni 11 voittoa.

 

 
Posted by Picasa


Onneksi #732:nen jäi vielä, niin ensi kesänäkin pääsee pitämään hauskaa Locostin ratissa.

F4 rintamalla pientä edistystä viikonloppuna. Tein työkalun venttiilijousien irroitukseen ja sorvasin myös tapin millä venttiilin ohjurit saa lyötyä pois kannesta. Suurinpiirtein kaikki irtoava osa on otettu kannesta ja lohkosta pois. Seuraavaksi pitäisi saada männät ja viedä lohko koneistettavaksi.
Yksi laippa oli lohkossa niin kovaa kiinni, että kuusiokoloruuvien kanna pyörähti piloille. Hitsaisin kantaan M8 pultin kiinni ja sitten lähti helpolla irti. Lämpö hitsauksesta varmaan helpotti asiaa.

Ensi viikonloppuna ei projekti etene, koska pitää lähteä Leville katsomaan josko vaikka löytyisi lunta mäestä... tuskin...

perjantai 18. marraskuuta 2011

Moottoriaihio

Moottoriaihio saapui, pääsee aloittelemaan F4 moottorin rakentamista.
Nyt on yksi täydellinen koneaihio ja yksi ylimääräinen kansi. Kannen osanumero on 026 103 373 F. Kahdeksan venttiiliä, pako- ja imusarja samalla puolella. Venttiilit on mekaanisella säädöllä. Uudemmissa kansissa venttiilien säätö on hydraulienen, mutta niitä ie saa käyttää. Osan numerosarja on niissäkin samama, mutta kirjain taitaa olla eri.

 
Posted by Picasa

tiistai 15. marraskuuta 2011

Talvi lähestyy

Talvi näyttäisi pikku hiljaa tehdä tuloaan ja kilpa-autot on laitettu talvisäilöön.

Locost #721 etsii yhä uutta kotia. Toivotaan, että joku käy sen hakemassa pois ja ajaa sillä ensikauden kisoissa.



Locost #732seen pitäisi tehdä pari päivitystä talven aikana. Vaihteensiirto on hieman alimitoitettu ja kaasupoljin on väärässä paikassa. Molemmat ongelmat oli koko kauden ajan tiedossa, mutta parannukset jäi tekemättä.
Locostilla tuskin tulee ajettua kilpaa ensi kaudella koska kaikki panostus on uudessa Formula 4sessa, mutta varmaan tulee käytyä ajelemassa noin muuten vaan.

Ensi kauden autona on siis Dallara F394. Auto on ex Ralf Schumacher saksan F3 sarjasta kaudelta 1994. Talven aikana autoon pitää vaihtaa Formula 4 sääntöjen mukainen VW Golf GTi 1,8 moottori. Nyt autossa on VW:n 1,6 kone.

Projekti on aloitettu auton purkamisella. Viime viikonloppuna saatiin vaihdelaatikko irroitettua ja kaikki härpäkkeet irroitettua laatikosta.
Botniaringin syyskisan keskeytyksen syyksikin varmistui, odotusten mukaisesti, katkennut kytkinakseli. Uuden akselin ilmeisesti joutuu teettämään. Akseli muuteknin tuntuu olevan kulutustavaraa.




Paikkailin jo vähän moottorikatetta. Kaasuttajat siirtyvät toiselle puolelle, joten jääneen reijän paikalle piti tehdä paikka.
Katetta on jo kerran aikaisemmin paikattu toiselta puolelta samalla tavalla. Tein paikan hiilikuidusta ja laitoin vahvikkeeksi vaahtoytimen. Alunperin ytimenä on ollut hunajakennoa.

Sopivia moottoriaihioita on etsitty kissojen ja koirien kanssa. Varsinkin kansi tuntuu olevan aika harvinainen.

Yksi sopiva kansi löytyi ihan sattumalta englannin eBaystä. Kansi kävi ko kerran Suomessa, mutta kuriiri ei viitsinyt asiasta mitenkään informoida minua, joten osa palautui englantiin lähettäjälle. Monen mutkan kautta, ja uuden kuriirifirman kuljettamalla, kansi saapui mulle tänään töihin. Aika hitech osa tämmoinen 20 vuotta vanha 2 venttiili/uniside kansi kun vertaa Yamahan 5 venttiiliseen. Toinen aihio on tulossa Kokkolasta ihan lähipäivinä. Siinä paketissa pitäisi olla sopiva alakertakin.



Muutama muukin hankinta on tullut tehtyä. Uusi nokka-akseli tuli Ruotsista ja sille säädettävä pyörä Englannista.
Moottori olisi muutenkin tarkoitus kasata mahdollisimman pitkälle uusista osista.

torstai 22. syyskuuta 2011

Kausi 2011 päätöksessä

Locost kausi 2011 saatiin päätökseen Botniaringillä.
Auto toimi hienosti koko viikonlopun ja nopeus riitti siihen, että olin maalissa ensimmäisenä molemmissa lähdöissä. Ensimmäisestä lähdöstä tuloksena kuitenkin hylkäys, joten melko pitkälle palkintopallisputkelle tuli katkos.

Rata oli sunnuntaina nopeassa kunnossa. Keli oli viileä, mutta pitoa oli yllättävän hyvin. Locostien rataennätykseenkin tuli selvä parannus... 1:14.075

Viikonloppu oli muutenkin kiireinen. Lauantaina ajoin kaksi kilpailua avoimissa Formuloissa. Ekassa lähdössä maalissa kolmas ja tokassa keskeytys tekniseen vikaan kolmannelta paikalta. Sijoituksilla ei sinänsä ollut mitään merkitystä. Tarkoitus oli tutustua autoon tulevaisuutta silmälläpitäen.




Kauden aikana tuli testattua paria uutta juttua. Takana kokeiltiin Mumford linkkiä panhardin tilalla. Mumford on vähän Watts-linkin tyylinen ratkaisu, jossa taka-akseli ei siirry sivusuunnassa jousituksen painuessa/noustessa.
Kahta eri versiota testattiin ja parhaimmillaan mumford oli aavistuksen panhardia nopeampi. Kisoissa kuitenkin ajettiin tutulla takalinkkijärjestelmällä.



Edessä oli kiinni koko kauden säädettävät veitsivakaajat. Auton kallistusjäykkyyttä pystyy säätämään veitsivakaaja kiertämällä. Yllättävän paljon vaikutusta vakaajalla on auton käytökseen. Kyse on kuitenkin kompromissista. Vakaajasta on haittaa tietyissä asioissa, joten sen käyttö ei ole varma tie onneen. Kisalähdöissä vakaaja oli pääosin irtikytketty.
Käytännössä auton kisasäädöt oli lähes identtisiä vanhan auton 2010 kauden säätöihin.



Uusia asioita opittiin kauden mittaan, mutta ei valitettavasti mitään mikä dramaattisesti lisäisi vauhtia.

Posted by Picasa

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Myyty Locost kilpa-auto #721

Auto Myyty!

Locost 721 uudelleenrakennus on edennyt hyvin. Muutama pikku juttu pitää vielä laittaa, mutta jo nyt auto on ajokuntoinen.
Tehtävälistalla on vielä:
-peilit kiinni
-niskatuki
-äänenvaimennin kiinni
-eteen napojen rasvakupit
-ilmanputsarin kumit kaasuttajaan

Eli ei enää kauheasti tekemistä.




Auto sai vähän uutta ilmettä, jotta se erottuisi 732sesta. Lokasuojat on takana mustat ja edessä hiilikuitua.



keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

721 uudelleenrakennus

Ehdin vähän aloittelemaan 721:n uudeleenrakennusta. Auto on ollut kontissa odottamassa, kun 732:sta on rakennettu kisakuntoon.
Rakentaminen alkoi... purkamisella. Lähes kaikki irti lähtevät osat purettiin ja runko siirrettiin ulos kontista.

Lisäsin runkoon sääntöjen vaatiman pakkirattaan suojan kardaanitunneliin.
Tein muitakin pikku muokauksia. Puolien paikka vaihtui pois pakosarjojen päältä viileämpään paikkaan jne...
Hitsauksien jälkeen autoa vähän maalaltiin ja se näyttääkin ihan siistiltä.



Kasaustakin ehdittiin vähän aloittelemaan. Moottori on takaisin konetilassa. Päädyin säilyttämään autossa saman moottorin, jolla voitettiin 2009 ja 2010 mestaruudet.
Jäähdytysjärjestelmän on letkuja ja putkia myöden valmis. Suurin osa sähköistä pitäisi olla kanssa paikoillaan.




Kaikki osat pitäisi löytyä, että auton saa ajokuntoiseksi. Joitain osia pitää hieman muokata, kuten uutta rattiputkea ja uutta keulapalaa.

Tarkoitus olisi saada auto valmiiksi tämän kauden aikana. Jos on kiinnostusta hankkia nopea Locost-auto, niin kohta olisi sellainen tarjolla.
Autolla on voitettu 11 kisälähtöä kausilla 2009-2010 ja lisäksi kourallinen palkintopalli sijoituksia.

Yhteydenotot:

Mika Hirvonen
050-5221976
mika.hirvonen@gmail.com
Posted by Picasa

Botniaring & Kemora

Kauden ensimmäisestä kisaviikonlopusta on hiljalleen toivuttu ja valmistautuminen Kemoraan on alkanut.
Tulosten puolesta Botniaringin kisat oli ihan OK. Voitto ekasta lähdösta ja kolmossija toisesta oli tilanteeseen nähden paras mitä oli otettavissa.
Perjantai meni uutta autoa opiskellessa ja harmittavasti autoa ei saatu oikein toimimaan. Lauantaina harjoituksissa ja aika-ajoissa yritettiin vielä löytää parempia säätöjä, mutta mentiin oikeastaan huonompaan suuntaa. Itse kisaan palattiin suurinpiirtein 2010 säätöihin ja auto tuntui heti paremmalta.
Ensimmäisen lähdön alussa oli pientä hässäkkää. Huomasi kuinka innoissan kaikki oli päästessään ajamaan kisaa ekaa kertaa.
Tuli pientä kosketustakin. Keulapala meni kivasti lyttyyn ja toinenetulokarikin lähti rautoineen irti. Sivupeilikin oli särkynyt jossain vaiheessa.
Kisan edetessä jarut alkoivat kadota ja pari vikaa kierrosta mentiin käytännössä ilman jarruja. Syyksi paljastui liian väljät vetoakselien krympit. Käytin varastossa olleita Fordin krymppejä Ladan vetareissa. Ilemisesti Ladan ja Fordin vetareissa on toleranssi eroja, koska vanhassa autossa samoilla krympeillä ei ongelmaa ole ollut.
No jokatapauksessa krymppi pääsi luistamaan ja samalla jarrulevy nojasi koko ajan jarrusatulaan kiinni... seurauksena oli ylikuumentunut Wilwoodin satula ja sulaneet männäntiivisteet.

Sunnuntaiksi vaihdettiin autoon koko taka-akselisto ja takasatulat, toinen pääsylinteri, jarrulevy ja palat, jarrunesteet, etulokari+raudat, etutukivarret varmuuden vuoksi ja tietenkin pyöränkulmien perussäädöt uusiksi.

Sunnuntaina jäi warmup ajamatta, koska auton kasaus oli vielä kesken. Kisan lämppärikierroksella huomasin, että ohjauksessa oli peintä häikkää. Auto ei kääntynyt kunnolla oikealle. Ajattelin kuitenkin kokeilla kuinka pitkälle sillä pystyy ajaa.
Alussa autoa pystyi joteknkuten ajamaan ja pääsin vähän karkuunkin. Hiljalleen ohjaus kuitenkin peheni ja ranteistakin alkoi loppua mehut. Lopussa piti päästää pari ohi, koska oli vaikeaa yleensäkään ajaa oikealle kääntyviä mutkia läpi.
Todennäköinen syy ongelmaan oli ohjausksen nopeuttajan kiinnityksessä... tai tarkemmin sanoen sen puutteellisuudessa.

Uutta osaa on tullut hankittua. Uusi takasatula hajonneen tilalle ja erikokoisia pääsylintereitä sekä kaikkea muuta pientä jarruosaa. Uudet takavalot vanhaan tai uuteen autoon... uusia peilejä. Pari uutta keulapalaa Markulta.





Auto on jo ajokuntoinen Kemoraa ajatellen, mutta jos aikaa riittää niin jarruihin tulee varmaan tehtyä pieniä muutoksia.
Posted by Picasa

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kisoja kohti

Pari päivää aikaa kauden ensimmäiseen kisaviikonloppuun Botniaringlillä.
Valmistautuminen kauteen ei ole mennyt ihan niinkuin olisi toivonut.
Kaikkea pientä ja vähän isompaakin ongelmaa on ollut ja sen takia autoa ei ole saatu valmiiksi tarpeeksi ajoissa. Viime keskiviikoksi saatiin auto sen verran kasaan, että sillä pystyi ajamaan Ahveniston vapaissa testeissä. Koko päivä meni moottorin käyntihäiriöiden kanssa painiessa ja valitettavasti ratkaisua ongelmiin ei löytynyt.

Mekaanisella puolella auto pysyi jotakuinkin kasassa. Mutta koska yhtään kunnon kierrosta ei päässyt vetämään, niin mitään kunnon tietoa ei testeistä saatu.
Moottorin lisäksi vaihteensiirrossa, jarruissa ja taka-akselin öljyvuodon kanssa oli ongelmaa.

Jarruihin ja vaihteensiirtoon tuli tehtyä viikonlppuna pieniä muutoksia ja taka-akselissa on toiset stefat. Toivottavasti muutoksista on jotain apua.
Moottorille ei pihalla pystynyt mitään tekemään, joten piti etsiä penkityspaikka, jossa ongelmaa voitiin paikallistaa.
Sopiva paikka löytyi Vääksystä ja ainakin yksi ongelmakohta löytyi moottorista. Pitää vain toivoa, että se oli ainoa juttu joka käyntiongelmaa on aiheuttanut.



Keskiviikkona pitäisi saada auto jonkinlaiseen nippuun ja torstaina nokka kohti Jurvaa.
Posted by Picasa

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pääsiäispäivitys

Pääsiäinen oli ja meni. Viisi päivää tuli tehtyä autoa putkeen. Kelit oli onneksi aivan loistavat.



Isä hoiti jälleen kerran maalauspuolen. Turvakaaret ja runko on nyt maaleissa.

Alkuperäinen suunnitelma oli ensiksi tehdä kaikki pellit ja vasta siten maalata runko. Keli oli kuitenkin niin komea, että muutetiin suunnitelmaa ja ensiksi maalattiinkin runko. Lisäksi maalattiin taka-akseli ja kallistuksenvakaaja.

Osa pelleistä saatiin tehtyä. Takapelti on maalattu ja niitattu kiinni samoin kuin kuskinpuoleinen kardaanitunnelin seinä.
Kylkipellit on sovitettu ja loput kardaanitunnelista on työn alla.
Pohjalevyä tuli kanssa työstettyä. Pohjapanssari pitää vielä tehdä, mutta täytyy odottaa, ennekuinmoottori on taas rungossa kiinni.

Takakontti, konepelti, pulpetti ja keula on sovitettu vanhasta autosta uuteen runkoon. Keulapaloja on vain yksi kappale, joten uusi semmoinen pitää saada uuteen tai vanhaan autoon.



Laatikollinen osia meni tänään sinkitykseen. Arvioivat 2-3 viikkoa työn kestoksi, joten osapula voi hidastaa projektin etenemistä. Sinkityksestä vastaa Amoila Oy.

Kardaanit pitäisi viedä laitettavaksi kanssa. Niissäkin toimitusaika on varmaan pitkä. Viimeksi ainakin tuntui olevan aika hankalaa... Kardaanien lyhennyksestä ja tasapainoituksesta vastaa Ko-Met Oy.


Posted by Picasa