keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kausi 2012 päätökseen

 Kauden vimeiset kisat ajettiin Botniaringilla viime viikonloppuna.


Autoon oli taas vaihteeksi vaihdettu moottori ja vähän muitakin päivityksiä

Moottori oli käyty ajamassa sisään jo keskiviikkona Ahvenistolla, mutta sen perusteella ei pysytynyt pahemmin arvioida moottorin toimintaa. Keli oli huono ja muutenkin ajettiin hissukseen.

Päästiin jo torstaina illalla Ajamaan pari vetoa kuivassa kelissä. Auto tuntui ihan hyvältä ja moottorin kanssa ei mitään ongelmia. Perjantai aamuna päästiin vielä kokeilemaan vähän aikaa kuivalla ennen sateen alkamista.
Vähän päästiin jo säätämään alustaa ja ajatkin oli lupaavia. Harmi että ei ollut koko päivää kuivaa. Olisi ollut kiva jatkaa auton säätämistä. Auto oli aika puskeva kuivalla ja sateella taas ei ollut yhtään takapitoa.

Lauantaina päästiin ajamaan taas hyvissä olosuhteissa. Tehtiin vielä pieniä muutoksia autoon perjantain testien perusteella. Ajettavuus parani eli jotain tehtiin oikein vaikka arvailuksi menikin.

Aika-ajoista tuli paalu aika selvälläkin erolla muihin ja kisassakaan ei tarvinut hirveästi yrittää voiton eteen.

Sunnuntaina harjoituksissa palattiin taas kauden normaalille tasolle. Ilmeisesti perävälitys hajosi ja kausi loppui siihen. Harmi homma, koska autolla oli vihdoinkin kiva ajaa.

Kisan jälkeen tuli vertailtua kesän ja syksyn dataa ja sen mukaan pitkällä suoralla loppunopeus parani aika tarkkaan 10 km/h vaikka kesällä mutkan ulostulonopeudet oli paremmat. Eroa kierrosaikaan tuli pelkästään tolla yhdellä suoralla 0,5 sekuntia. Jännä, että persuntumalla moottoreissa ei pahemmin eroa huomaa... ainakaan kun on yksin radalla.




Moottorin vaihto käynnissä... alkaa olemaan aika tuttua hommaa.


Sadekelin vanteille annettiin vähän uuttä väritystä.

Vinssi peräkärryyn. Helpottaa lastaamista huomattavasti ja langaton kaukosäädin on kätevä.


Osui Taunuksen olka-akselit kohdalle surffatessa nettiä. On varalla jos vaikka joskus vielä innostuu tekemään uutta Locostia.
Posted by Picasa

torstai 23. elokuuta 2012

HRG 2012

Historic Grand Race 2012 ajettiin viime viikonloppuna Ahveniston moottoriradalla. Valmistautuminen kisaan meni vähän penkin alle. Testikierrokset jäivät aika vähäisiksi moottoriongelmien takia ja sama linja jatkui kisaviikonloppunakin.
Moottorin öljynpaineet on olleet todella alhaisia eikä mitään ratkaisua ongelmaan ole vielä löytynyt.
Perjantaina olisi päässyt ajamaan ihan kivasti kierroksia, mutta moottorin takia ei uskallettu ajaa kuin pari kierrosta.
Lauantain lämmittelyssä pääsin pari kierrosta ennen kuin veden lämmöt nousivat todella korkeiksi. Tilanne vaikutti ihan samalta kuin aikaisemmin keväällä kun kansipahvi hajosi ja vedet tulivat pihalle.
Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme hankkia uuden kansipahvin ja vaihtaa sen kilpailuun.
Melkein ehdittiin saada korjaus tehtyä valmiiksi aika-ajoihin. Ilman sytytysmerkin arpomista homma olisi ehkä onnistunut.
No kisaan lähdettiin ilman aika-ajo tulosta eli joukon hänniltä. Heti lämmittelykierroksella huomasin lämpöjen kohoavan todella nopeasti, joten päätin rullata auton varikolle.
Ajattelin viikonlopun olevan siinä, mutta päätin kuitenkin vilkaista katteiden alle ihan mielenkiinnosta. Melkein heti huomasin vesipumpun hihnan puuttuvan kokonaan. Ilmeisesti hihna oli katkennut jo aamun treeneissä ja pahvin vaihto oli ihan turha operaatio.
Uusi hihna löytyi varikolta (Isot kiitokset Rollelle!), joten oltiin varovasti optimistisia, että sunnuntaina päästäisiin lähtöruudukkoon asti.

Sunnuntaina satoi vettä, mutta se ei haitannut koska autolla pystyi ajamaan kisaa. Liikkeelle lähdettiin taas viimeisestä ruudusta. Lähtö onnistui ihan hyvin ja pystyin nousemaan heti pari sijaa. Pari tilannetta oli kun muutama edellä ajavaa spinnasivat liukkaalla radalla. Tuuri kävi että ei tullut kolaria.
Tuli ajettua ehkä turhankin varovaisesti, mutta parempin niin kuin keskeytys. Maaliin kolmantena ja taas yksi pokaali kotiin vietäväksi.



Muutama vesipumpun hihna varaosiksi.

Toinen moottori on nyt moottoriwelholla laitettavana. Ajatuksena olisi ajaa sillä kauden viimeinen viikonloppu Jurvassa. Jos vaikka saisi yhden ehjän viikonlopun kauden päätteeksi.


tiistai 31. heinäkuuta 2012

Formulan huoltoa

Kävin eilen sorvaamassa pari osaa. Sain vihdoinkin valmiiksi vanteiden mutterit. Muutamassa vanteessa on isompi keskireikä, joten oli pakko tehdä niihin sopivat mutterit. Mutterit oli hankalia tehdä koska aine on sen verran kovaa. varsinkin kierteen veto oli vaikeaa. Lautaset oli taas kiva tehdä työkalualumiinista.

Tein kanssa pari holkkia Locost ylätukivarsiin. Pitäisi tehdä sarja tukivarsia varaosiksi 721seen.



Pohjalevy oli saanut vähän iskuja Botniaringillä. Pohja oli suht OK kunnossa, mutta oikeaan etureunaan oli varmaankin kivi iskenyt aika pahan kuopan. Piti tehdä vain pikku hiilikuitupaikka ja sitten paikkamaalata korjattu kohta.
Ei se tietenkään ollut niin helppoa... spraymaalit ei ollut yhteensopia pohjalla olleen maalin kanssa ja lopulta jouduttiin hiomaan koko kylki ja hakemaan kunnon (kalliit) maalit kaupsata.
Lopputulos on kyllä siisti ja varmaan erottuu (toistaiseksi) muista pinnoista.
 


Vähän innostuin tekemään lasikuituhommia samalla kun paikkailin Formulan pohjalevyä.

Tein yhden Locostin pulpetin ja pari settiä etulokareita tulevaisuuden varalle.Yhdet lokarit on jo varattu myyntiin, mutta lopuille ei ole vielä löytynyt käyttöä.



Formula alkaisi olla kasausta vaille ajokuntoinen. Yritys on kova saada auto kasaan Ahvenistolle huomiseksi.

Veden lämpötila-antureita on nyt kiinni 2 kpl. Toinen on vanhalla paikalla kannessa ja toinen ylävesiletkussa.
Öljyn paineanturi pitäisi kalibroida mekaanisen mittarin avulla. Sopiva mittari ja liittimet on hankittu, mutta testaus on vielä tekemättä.

Kolmos sylinterin pakosarja oli murtunut aika pahasti. Onneksi tuli purettua imu- ja pakopuoli kokonaan irti... muuten ei välttämättä olisi vikaa huomattu. Toivottavasti paikattu putki kestää. Jossain vaiheessa varmaan pitäisi ehtiä tekemään uudet pakosarjat.

Kytkinsylinteriin sain hankittua uudet tiivisteet ja ne näyttäisi pelittävän hyvin. Ajossa tietenkin totuus selviää.

Aika paljon korjaushommia on joutunut tekemään Botniaringin jäljiltä. Mielummin olisi koittanut keksiä jotain uutta päivitystä kuin korjailla vanhoja juttuja, mutta niin se välillä menee.

Posted by Picasa

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kausi 2012 puolivälissä

Kaksi kisaviikonloppua takana eli kausi on jo ehtinyt puoleen väliin. Odotettua hankalampaa on ollut. Tuntuu kun yhden ongelman ratkaisee niin tule pari uutta eteen. Tulosten puolelta ei ole mitään valittamista. Kolme pokaalia neljästä lähdöstä on ihan OK.

Kauden alku meni moottoriongelmien kanssa painiessa. Kemorassa sateella pystyi jotenkin pitämään puoliaan, mutta kuivalla kelillä kulku oli niin huonoa, että olisi tehnyt mieili lähteä kotiin.
Aika-ajoissa tuli paalupaikka jollain ihmeen konstilla. Keli oli aika huono sateen ja likaisen radan takia. Ekasta kisa ajettiin sateella ja lähdöstä tuli kakkos sija vaikka kerran onnistuin spinnaamaan komeasti 360 astetta. Tokaan lähtöön rata kuivui ja pystyin ainoastaan köröttelemään maaliin viidentenä.

Kemoran jälkeen vaihdettiin uusi kone ja keskityttiin kaasuttajan säätöihin. Kulkupuoli tuntuisi nyt paremmalta ja Botniaringilla pystyttiin jo ajamaan kilpaa muiden kanssa. Vielä on kovasti toitä edessä, mutta ainakin suunta on oikea.

Botniaringillä perjantain harjoitukset meni kadonneita öljynpaineita etsiessä. Koko ajan ajo tuntui paremmalta, mutta kunnolla ei pystytty keskittymään säätöjen etsimiseen. Kokeiltiin paria uutta osaakin autossa, mutta niidenkin testaaminen jäi tekemättä kunnolla.

Aika-ajoista tuli ihan kelvollinen kolmos ruutu. Ihan parasta en saanut autosta ja itsestäni irti, mutta en usko täydellisenkään suorituksen olleen riittävä eturiviin.
Ekan kisan lähdössä ykkösvaihde ei ollut mennyt kunnolla sisään ja sen takia jäin lähtöruudukkoon. Muuten ajo meni ihan kelvollisesti ja sain nostettua sijoituksen takaisin kolmoseksi.

Toisessa lähdässä samalainen alku kuin ensimmäisessä... syy vain toinen. Lämppärikieroksella kytkin alkoi temppuilemaan ja lähtöruudukossa kytkimestä hävisi kaikki paineet ja auto sammui koska vaihde oli sisällä. Sain onneksi auton uudelleen käyntiin ja jotenkin sohelsin auton liikkeelle ilman kytkintä.

Kisassa ajo sujui oikeastaan aika hyvin. Sai ajaa kunnolla kilpaa ja muutama kelvollinen ohituskin tuli tehtyä. Maalissa sijoitus taas kolmas.

Auto on taas vaihteeksi katkaistu keskeltä kahtia ja muutenkin purettu aika paljon osia huollon takia.
Kytkimestä oli mennyt molemmat o-renkaat sököksi. Ihme, että kytkin toimi näinkin pitkään... sen verran huonossa kunnossa tiivisteet oli. Huomenna täytyy alkaa metsästämään sopivia tiivisteitä. Samalla täytyy varmaan vaihtaa perän/vaihdelaatikon puoleinen stefa ja o-rengas.
Öljupumppukin vaihdettiin toisesta moottorista. Toivottavasti sillä saadaan paineet takaisin oikealle tasolle. Tarkoitus olisi kanssa kalibroida tiedonkeruun öljynpaineanturi vertaamalla sitä mekaanisen painemittarin lukemaan.
Veden lämpöjenkin kanssa on ollut ongelmaa. Vaikuttaisi, että lämpöanturi ei anna luotettavaa arvoa. Anturi menee vaihtoon ja paikkakin vaihtuu jonnekkin muualle.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Vähän suurempaa takapakkia

Viime keskiviikkona oltiin Ahvenistolla testaamassa. Lähinnä kokeiltiin uusia Kumhon renkaita ja yleistä harjoittelua.

Päivä päättyi moottorin ylikuumenemiseen. Auto ja moottori on nyt purettu ja kaikkea mukavaa yllätystä löytyi moottorin sisältä.
Kansi on oikaistavana ja uutta mäntää on tilailtu. Vielä on epävarmaan ehditäänkö saada auto valmiiksi Kemoran kisaa mennessä, mutta yritys on ainakin kova.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pientä takapakkia

Tuli pari pientä ongelmaa eteen Formulaprojektissa. Öljypumpun ratas korkkasi hampaansa kesken säätöhommien. Pumpun ja apuakselin hampaat ei ilmeisesti olleet riittävän hyvin kytkeytyneet toisiinsa ja ratas pääsi pyörähtämään ympäri. Uusi osa on tilattu Pacelta englannista ja ongelma poistunee kun uusii rattaan pumppua siirtää vähän alemmaksi.

Toinen homma mitä ei en ollut aikasemmin huomannut on se, että parissa vanteessa on erikokoinen keskireikä. Navan puolella kaikki vanteet on samanlaisia, mutta osaan vanteisiin tarvitaan noin 10mm isompi kiinnitysmutterin alunen.

Kolmanneksi vielä onnistuin hävittämään yhden takatukivarren nivelen keskitysholkin. Kaksi oli pudonnut tukivarresta irti... toinen löytyi lattialta ja toinen taas ei. Niin se aina menee.

Pääsee taas siis sorvaileman osia.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

It's alive...



Formulan moottori pärähti tänään käyntiin. Hyvä päivä.

Aika paljon on aikaa vietetty auton parissa. On tuntunut, että ei saa mitään aikaiseksi, muuta kai se hiljalleen etenee. Ollaan odoteltu vähän lämpimämiä kelejä moottorin asennukseen, mutta lopulta oli pakko antaa periksi ja alkaa hommiin pakkasilmalla. Runko on varastokontissa, joten lämpötila on se mitä sääilmoituksessa luvataan.


Ekaksi pultattiin moottori monokokkiin kiinni. Pari mutteria oli kadonnut jonnekkin... muuten ei ongelmia. Mutteritikin sai lainattua takajousituksesta.


 
Moottrin jatkokosi laitettiin kytkinkoppa ja sen adapteri kiinni. Adapteriin tulee starttimoottori kiinni ja sen kanssa oli pientä säätöä. Baltic moottorin lohkossa on enemmän tilaa eikä startti mahtunut sellaisenaan uuteen lohkoon. Rälläkällä onneksi sai hiottua toleranssit kohdilleen ja startti tuntuu sopivan ja toimivan.


Vaihdelaatikko meni paikoilleen ilman suurempia ongelmia. Uusi kytkinakseli meni vähän nihkeästi sisään, mutta muuten helppo homma. Pyörällinen nostopöytä toimi juuri niinkuin olin ajatellut. Hyvin onnistui vaihdelaatikon kiinnittäminen ilman apukäsiä.


Vanhat öljyletkut sopivat sellaisenaan uuteen moottoriin. Huohotinletku on uusi ja samoin myös paineanturi ja sen letku. Yksi vanha huohotinletkun pätkä oli tehty jostain vesipuolen letkusta ja kunto oli sen mukainen.

Vanhat vesiletkutkin pystyi hyödyntämään vaikka kannen vedenkierron ulostulo on ihan eri paikassa. Paria alumiiniputkea piti lyhentää ja yksi piti vaihtaa pidenpään... sopiva putki löytyi vanhasta pölyimurista!
Veden läpötila-anturille sorvasin uuden laipan kannen päähän.

Kaasuttimet on nyt eri puolella, kuin Baltic moottorissa. Imusarjat joutui tekmään uusiksi ja bensaletkua täytyy pidentää. Väliaikaninen bensaletku löytyi Locostista. Kaasuvaijerikin vaihtoi puolta.
Kaasuttimia on vähän käyty läpi. Imukurkut on vaihdettu ja pientä muuta huoltoa. Läpät palautuu paremmin nyt kun jouset on korjattu.

Sähköpuolella oli tarkoitus edetä maltillisesti, mutta lopulta päädyin repimään vanhan PI:n tiedonkeruun pois kokonaan. Samalla poistin myös vanhan kojetaulun ja tein tilalle hiilikuidusta uuden levyt kytkimille. Aikamoinen kasa johtoa lähti pois, mutta kohta tilalla on melkein samanlainen kasa uutta piuhaa.
Onneksi Aim:in järjestelmä on väylällinen, joten ohjaamon läpi ei varmaan mene kuin yksi uusi johto.

Kojetaulussa on nyt neljä kytkintä ja yksi painonappi. Ihan tarkkaa teitoa ei ole kytkimistä, mutta ilmeisesti yksi on virtakytkin, pari kytkintä bensapumpuille ja yksi takavalolle. Painike on sentää tiedossa ja se starttaa moottorin.
Tiedonkeruun näyttö tulee rattiin kiinni. Sitä on helpompi käyttää kun se ei ole ratin takana piilossa. Tiedonkeruun boksit täytyy piilottaa jonnekkin. Osa varmaankin mahtuu polvien alla olevaan lokeroon.

Polkimet tuli rakennettua aika pitkälle uusiksi. Yritin saada enemmän tilaa jarrulle ja kaasulle. Totuus selviää vasta testaamalla, mutta ne tuntuvat nyt vähän paremmilta kuin mitä ne oli syksyllä. Varmaan kymmenen kertaa irroitin polkimet ja tein pieniä muutoksia. Todella hankala homma säädellä mitään jalkatilassa olevaa. Saan toisen käden rungon sisään yhdestä aukosta... pois saaminen ei ole yhtä helppoa.

Kytkimelle vedin uuden letkun vanhan litistyneen tilalle.

Pohjan kulutuspalat on kaikki tehty uusiksi. Pitää varmaan jossain vaiheessa sijoittaa titaanilevyyn... nyt mennään pataraudalla.

Isä on tehnyt taakse camberin säätölevyjä. Säädöt oli tehty vaihtelevalla lajitelmalla prikkoja ja alumiininpalasia. Eteen pitäisi saada vielä muutama pala lisää.

Pohjalevy on maalattu ja tukitankoja on vähän paikkailtu. Pohja ei ole ihan priiman näköinen, mutta aika ei riitä parempaan. Moottorikate on paikattu ja odottaa viimeistelyä. Kaasuttajaa varten pitää tehdä vielä aukko.

No joo... takaisin moottorin ensikäynnistymiseen.
Ekaksi teidonkeruu ei mennyt millään päälle... auttoi kun tajusi laittaa virtapiuhan liittimen kiinni.
Ensiksi testasin öljyn paineanturin paineilmalla. Alipaineen merkkivalo sammui, mutta näytöllä arvo ei muuttunut. Kesti hetken ennekuin tajusin vaihtaa näytön tilan paineen mittaukselle.
Sitten laitoin anturin kiinni ja irroitin sytytystulpat.

Laitoin öljyt koneeseen ja yritin täyttää osan letkuista ja lauhduttimen.

Koitin startata mutta mitään ei tapahtunut. Outoa koska hipaisin starttinappulaa toissapäivänä ja silloin startti napsahti.  Kävin kaikki liittimet läpi ja mitään outoa ei löytynyt. Lopulta irroitin kojetaulun ja huomasin starttinappulan johdon katkenneen liitoksesta. Hyvä tuuri, että ei mennut poikki syksyllä kisoissa.

Tökkäsin johdon kiinni ja startti heräsi käyntiin. Pienen veivaamisen jälkeen öljynpäine alkoi nousta eli ilmeisesti öljypuoli ei ole ihan kokonaan tehty väärin.

Sitten kokeiltiin tuleeko kipinää. Ei tullut.
Vanhan tiedonkeruusysteemin jäljiltä oli pari sytyksen liitintä paljaana. Laitettiin ne oikosulkuun, mutta ei vaikutusta. Sitten otettiin kierrosluvun rajoittimen piuhat irti... ei mitään muutosta. Sitten vanha tummunut tulppa kiinni ja valot pois... ei näy kipunaa.
Lopulta kokeiltiin laitta bensapumppuja päälle ja sieltähän se kipinä löytyi. Näköjään pumppu ja sytkä on saman kytkimen takana. Myöskin ne pari vapaata johtoa piti olla oikosulussa, koska kipinää ei muuten tullut.

Sitten tulpat kiinni ja kone hörähti melkein heti käyntiin. Ryyppyä ei ole, mutta kaasua pumppaamalla annettiin vähän kakkua ja kone kävi ihan nätisti.

Aika yllättynyt olen, että sain arvottua jakajan niin lähelle oikein, että se lähti heti käyntiin. Koskaan ennen en ole virranjakajaan eläessäni koskenut, mutta näköjään niitä voi arpoa kohdilleen ihan maalais(kapunkilais)järjellä.

Huomanna pitäisi laittaa vedet sisään ja yrittää säätää ennakkoa kohdilleen. Sitten jatkuu auton kasaaminen, jotta se saadaan mahdollisemman nopeasti testikuntoon.

Kovasti on urakkaa jäljellä, mutta vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten,

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

American Car Show 2012

Locost #732 on huomenna lähdossä näytteille American Car Show 2012:n



Tervetuloa paikan päälle autoa ihmettelemään. Nähtävillä myös rakennusvaiheessa oleva Locost-auto.


keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

F4 Moottori osa 4


Muutama puuttuva osa saapui tänään. Uudet AP Racingin kytkinlevyt ja kaasuttajiin vähän uusia osia. Kaasuttajiin on uusi korjaussarja ja jokunen suutin. Kurkutkin meni uusiksi 36 -> 34mm.



Moottori on edennyt taas askeleen pidemmälle. Venttiilien välykset on säädetty ja nokan ajoitus laitettu sääntöjen vaatimaan mittaan. Seuraavaksi kytkimen puoli kasaan ja koneen voisi laittaa runkoon kiinni. Kasaamisvaihe alkaa varmaan pääsiäisen aikoihin.

 Hankin pyöytämallisen nosturin ja tein siihen pyörällisen alustan. Helpompi liikutella moottoria kun se on pyörillä.

Tein kanssa renkaille tasapainotushärvelin. Sillä ei saa renkaita dynaamisesti tasapainotettua, muuta uskoisin stattisenkin painotuksen riittävän. Vanne puristetaan kahden, akselilla olevan, kartion väliin ja nostetaan kuulalaakeroituun telineeseen. Painavampi puoli rengasta pyörähtää alas ja tasapaino liimataan vastaavasti ylös.
Locostissakin tasapainotus on ollut osittain stattinen, koska painoja joutuu usein siirtämään jarrujen tieltä toiseen paikkaan.

Pohjalevyäkin vähän paikkailin. Aika huonossa kunnossa oli paikoitellen ja edelliset korjaukset on tehty aika huonosti. Jossain vaiheessa korjauksia on tehty ihan asiallisestikkin, mutta esim yhdessä kohtaa ydinmateriaali ja pintakudos on korvattu kokonaan hartsilla. Lopputuloksena on painava ja herkästi murtuva kohta.
Ei se vieläkään täydellinen ole, mutta parempi kuin ennen.

Korjasin myös pohjalevyn keskelle tulevat kulutuspalat. Sivuilla olevat palat pitäisi tehdä vielä uusiksi.

Jonkinlainen imusarja tuli kanssa tehtyä. Oli aika hankala projekti näin amatöörille, mutta ainakin on joku millä saa kaasuttimet kanteen kiinni.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

F4 moottori osa3

Moottorin kasaus jatkui viikonloppuna.
Kaikki männät on sylintereissä ja alakerta on vedetty momenttiin. Öljypohja on kanssa liimattu ja pultattu kiinni. Kansipahvi (kuvassa muuten väärin päin) ja kansi paikoillaan, mutta ei vielä vedetty momenttiin. Pitää ostaa sopiva avain kansipultteihin.
Kannessa on venttiilit, jouset, kupit ja nokka paikoillaan. Venttiilivarsien tiivisteet sain laittaa kahteen kertaan koska ekalla kerralla unohtui laittaa jousien aluset paikoilleen. Onneksi ostin kaksi sarjaa stefoja koska eivät lähteneet ehjinä/pyöreinä irti.




Venttiilin välyksiä päästiin mittailemaan. Kahden kannen säätöpaloista yhdellä saa vettiilin saadettyä keskelle toleranssia. Seitsämään muuhun venttiiliin pitää ostaa uudet shimmit. Sen verran on näköjään lähtenyt seeteistä kamaa koneistamolla... venttiilitkin on tietenkin uudet.




Öljyn paineanturin letku pitää siirtää uuteen paikkaan. F4 kannessa veden yläletku on juuri samassa paikassa. Todennäköisesti laitan anturin painekytkimen tilalle ja otan tiedon alipaineen varoitusvalolle tiedonkeruusta.

Kampiakselin päähän löytyi sopiva laakeri kytkintä varten. Motonetissä ei ollut VW Golffille sellaista osaa mutta Audista löytyi oikea palikka.

Onnistuin tunnistamaan oikea öljynsuodattimenkin. Osa on käytössä vanhemmista Relluissa.



Vaihdelaatikkoa tuli vähän kasailtua. Osat on kaikki putsattu vaikka päältäpäin ei välttämättä sitä huomaa.
Pariin kertaa sai laittaa rattaat koppaan ennekuin kaikki vaihteet kytkeytyi päälle. Välityksistä ei oikein ole mitään hajua. Olen päättänyt kokeilla viimevuotisilla välityksillä ja muutan niitä testien perusteella.
Laitoin vaihdelaatikkoon myös uuden kytkinakselin. Sopii hienosti paikoilleen. Toivotaan, että kestää kanssa.

Seuraavaksi pitää vähän ostella uusia osia, että pääsee kasaamaan moottorin valmiiksi. Imusarjaa pitäisi kanssa alkaa tekemään. Sitä varten pitää käydä sorvailemassa muutama osa.
Posted by Picasa

tiistai 28. helmikuuta 2012

F4 Moottori osa 2

Formula 4 moottorin rakentaminen jatkui viikonloppuna.




Uudet laakerit asennettuna ja apuakseli paikoillaan.




Mahlen mäntä odottaa asennusta.





Kampiakselille ja apuakselille uudet stefat.




Vesi- ja öljypunppu putsattuna ja asennettuna. Ostin uuden vesipumpun, mutta se ei ollut ihan samanlainen kuin vanha. Toistaiseksi vanha saa siis kelvata.
Vauhtipyöran laitoin kanssa kiinni. Kampiakselin hihnapyörä pitäisi vielä vetää momenttiin. Täytyy varmaan tehdä sitä varten joku avain millä kampea pitää kiinni.




Tein imusarjaa varten kanteen sopivan laipan. Aikamoista nakertelua, mutta tuntuisi sopivan ihan hyvin.

Putsasin kanssa kaasuttimia ja samalla vähän ihmettelin niiden toimintaa. Aika monimutkaisen tuntuiset Yamahan kaasareihin verrattuna.
Läppien palautusjouset oli katkenneet molemmista pareista. Viime vuonna olikin ongelmia kaasun palautumisen kanssa.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Vesiliitin


Kävin sorvaamassa pari pikku juttua. Tein kanteen uuden liittimen vesiletkulle.
Baltic moottorin liitin ei sovi ja alkuperäisessä littimessä on ylimääräisiä haaroja.
Täytyy vielä porata reijät kiinnityspulteille.



Sorvasin myös apuakselin uudestä pyörästä vähän pois, jotta vesipumpun pyörä mahtuu siihen päälle.

tiistai 21. helmikuuta 2012

F4 Moottorin rakennus alkaa

Pikkuhiljaa alkaa olla osat uutta Formula 4 moottoria varten kasassa.

Olen purkanut kaikki tarvittavat osat vanhasta Baltic moottorista ja sovitellut niitä uuteen aihioon. Kaikkea pientä kivaa ylläriä on tullut vastaan, mutta ainakin toistaiseksi niistä on päästy yli ja eteenpäin.




Öljypohja irroitettuna ja vähän putsattunakin. Öljypohja toimii myös moottorin kiinnikkeenä monokokkiin eli se on kantava rakenne.

Kiinnitysreijät ainakin näyttäisi sopivan uuteen lohkoon.




Kansi ja venttiilikoppa lohkon päällä. Kansi tietenkin sopii, koska se oli alunperinkin kiinni tässä lohkossa.
Venttiilikoppa kierrätetään Baltic moottorista. Sekin vaikuttaisi sopivan. Moottori yläosa kiinnitetään monokokkiin venttiilikopan päällä olevalla levyllä. Lisäksi lohkon keskellä on kolmas teline kiinnitystä varten.

Kanteen on nyt sovitettu oikeat venttiilit. Kiitos Tammer Dieselille moottorin koneistuksesta.
Kanteen tulee uudet venttiilit, jouset ja tiivisteet. Nokka ja nokkapyörä ovat tietenkin kanssa uusia.



Kytkin putettuna. Kytkimen kello on AP racing, mutta levyt ovat vaihtuneet Alconiin jossain vaiheessa.
Pintaa näyttäisi olevan vielä jäljellä, mutta ainakin levyt menee vaihtoon jos jostain uudet löytyy.





Apuakselin? (Intermediate shaft) siirsin Baltic moottorista uuteen lohkoon. Akselissa on ylimääräinen ratas öljypumpulle. Öljypumpun jalka on kanssa sovitettu uuteen lohkoon.

Kiertokankiin vaihdoin uudet pultit+mutterit. Kaikki laakerit on kanssa uusia.

Toivottavasti ensi viikonloppuna moottori etenee vähän pidemmälle.
Posted by Picasa

tiistai 24. tammikuuta 2012

F4 Lohko maalattu ja piikkirenkaat

F4:n lohko sai vähän punaista maalia pintaan.
Pahimmat ruosteet tuli putsattua pois. Toivotaan, että maali pysyy kiinni.

Seuraavaksi pitäisi alkaa kasailemaan moottoria. Alakertaan pitäisi olla aia hyvin osia jo hyllyssä. Kanteen tarvitsee vielä saada uudet imuventtiilit





Sovitin muutamaa osaa vanhasta Baltic moottorista uuteen lohkoon. Vesipumppu ja moottorin ylempi kiinnike kävi ainakin suoraan.
Öljypumpumpun adapteria varten pitää lohkoon tehdä vähän isompi reikä. Muuten tuntuisi kiinnitysreijät olevan kohdillaan.


 

 Jääkarttiin tuli hankittua nastarenkaat renkaat. Venäläistä laatua!
Hyvin meni vanteille vaikka myyjä pelotteli, että ei kävisi.





keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Uusi vuosi

Vuosi vaihtui, mutta hommat jatkuu entisellään.

Vuodenvaihteessa saatiin irroitettua formulasta vanha moottori. Siitä pitääv vielä irroittaa ainakin öljypohja,"ventiilikoppa" ja pari muutakin osaa jotka siirretään uuteen moottoriin.

Jo irroitetuista osista ainakin imusarja menee uusiksi. Uusi kansi on niin erilainen että imusarjaa ei saa edes kiinni siihen.
Pakosarja näyttäisi sopivan vaikka pakoaukot onkin aika eri kokoisia. Voi olla, että tulee jossain vaiheessa tehtyä uusi pakosarja, mutta se ei ole ihan ensimmäisenä tehtävälistalla.



Jääkarttiin tuli tehtyä pari pikku osaa etupään kiinnitykseen.




Runko on myös nyt maaleissa. Päädyttiin lopulta mattamustaan väriin. Oranssi oli kanssa yksi vaihtoehto, koska sitä on jäänyt edellisistä projekteista jäljelle. Talvisissa olosuhteissa sen ruiskuttaminen ei kuitenkaan oikein onnistunut... mutta ei oikeastaan harmita. Nykyinen väri on parempi kuin hyvä.



Moottoria ja renkaita lukuunotamatta alkaisi kaikki osat olla valmiin lopullista kasausta varten.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Jääkart etupää

Sain tehtyä jääkarttia vähän pidemmälle. Tarkoitus oli saada kaikki hitsaukset tehtyä joulupyhinä, mutta sähkönkatkojen takia meni pari päivää hukkaan.

Rungon puolella alkaa olla aika valmista. Olka-akseleihin pitäisi laittaa vielä jarrusatuloiden kiinnikkeen ja latat raidetankoja varten. Rattiakseliin pitäisi kanssa tehdä jotkut kiinnitykset ohjausta varten.

Etupää hieman poikkeaa normaali kartista. Camber/caster kulmat voi säätää portaattomasti linkkitangoilla. Jännä nähdä miten toi käytännössä pelittää ja kestää.
No ainakin on erilainen.

Toisen etujarrusatulan kiinnikkeen heppasin kiinni. Kävi pieni moka siinä, että satulan kiinnitysruuvit on korvakkeen väärällä puolella ja satulaa ei saa enää pois.  Tyypillistä!

 

tiistai 20. joulukuuta 2011

F4 männät ja venttiilit

Joulupukki toi vähän moottorinosia Formula 4 moottoriin. Uudet Mahlen männät ja venttiilit sekä venttilin ohjurit.
Nyt kun on männät, niin voi viedä lohkon porattavaksi sopivaan kokoon. Kanteen tulee uudet ohjurit ja seetit pitää käydä läpi.

Kantta hioin viikonloppuna sen verran, että uusi nokka-akseli pyörii vapaasti.
 
Pari kuvaa jääkart projektista. Tein uudet penkinraudat. Penkki on niin takana kuin taka-akseli antaa myöden. Ratin ja polttoainetankin tuet jouduin siirämään selvästi taaksepäin. Samoin polkimet on siirretty uuteen paikkaan. Uudet olka-akselin akseliputket on koneistettu. Vielä pari osaa pitäisi tehdä, että saa etupään kasattua. Eteen tulee 25mm navat ja etujarrut.
 

 

 

tiistai 13. joulukuuta 2011

Jääkart

Joulu lähenee, mutta lunta ei näy.

Yksi kilpa-auto lähti niin tilalle piti hankkia toinen.

Kuvassa näkyy tanskalainen Dino merkkinen karting auton runko. Tarkoitus olisi muokata siitä Jääkart auto... siis jos vaikka jossain vaiheessa tulisi jäätä ja lunta.

Ei oikeastaan mitään hajua millainen auto olisi hyvä Jääkart vehkeeksi. Mututuntumalla tehdään jonkinmoinen ja katotaan miten toimii. Niinhän noita Locostejakin tehdään.

 


Aloittelin viikonloppuna rungon muokkausta. Penkin paikkaa siirtyy taaksepäin ja normaalia ylemmäs. Samalla joutui siirtämään polkimet ja jarruhärpäkkeet taaksepäin. Rattiputkikin menee uusiksi ja bensatankinkin jouduin siirtämään, koska jalat ei mahtunut enää polkimille.

Etupää menee kanssa uusiksi. Päätin tehdä uudet olka-akselit itse. Tarkoitus olisi laittaa autoon käsikäyttöiset etujarrut, koska semmoiset on ylimääräisenä.

 
Posted by Picasa


Olka-akselin koneistusta. 40mm akselista tulee hissukseen 25mm.

Pitää vielä hankkia vanteet ja jäälle sopiva pyörät.


Vielä kuva moottorilohkosta. Tämä ei kuitenkaan tule jääkarttiin.

 

tiistai 29. marraskuuta 2011

721

Locost #721 on löytänyt uuden kodin. Onnea ja menestystä uudelle omistajalle!

Alla pari kuvaa ensimmäisestä testistä Ahvenistolla. Puolentoista viikon kuluttua tosta sitten jo ajettiinkin kisaa. Laskin juuri, että autolla on toistaiseksi ajettu 17 kisalähtöä joista muistaakseni 11 voittoa.

 

 
Posted by Picasa


Onneksi #732:nen jäi vielä, niin ensi kesänäkin pääsee pitämään hauskaa Locostin ratissa.

F4 rintamalla pientä edistystä viikonloppuna. Tein työkalun venttiilijousien irroitukseen ja sorvasin myös tapin millä venttiilin ohjurit saa lyötyä pois kannesta. Suurinpiirtein kaikki irtoava osa on otettu kannesta ja lohkosta pois. Seuraavaksi pitäisi saada männät ja viedä lohko koneistettavaksi.
Yksi laippa oli lohkossa niin kovaa kiinni, että kuusiokoloruuvien kanna pyörähti piloille. Hitsaisin kantaan M8 pultin kiinni ja sitten lähti helpolla irti. Lämpö hitsauksesta varmaan helpotti asiaa.

Ensi viikonloppuna ei projekti etene, koska pitää lähteä Leville katsomaan josko vaikka löytyisi lunta mäestä... tuskin...